torstai 31. toukokuuta 2018

Kaikki mitä tiedän saviteekannuista


Jokainen teenjuoja on varmasti kuullut saviteekannuista. Vaikka näitä pieniä teekannuja löytyy etenevissä määrin suomestakin, monelle ne ovat vielä melkoinen mysteeri. Niitä myyvät tahotkaan eivät aina tiedä mitä on oikeasti myymässä.

Olen harrastellut ja/tai keräillyt savikannuja jo useamman vuoden, joten ajattelin jälleen koota pienen infopläjäyksen mitä olen vuosien varrella oppinut erilaisista savista ja niiden vaikutuksesta teehen. Jotta tästä ei tulisi totaalista infoähkyä, aloitan kiinalaisista savista. Japanilaisista savista ja savikannun valitsemiseen liittyvistä jutuista asiaa ja nippelitietoa myöhemmin jossain toisessa postauksessa.

Miten savet sitten eroavat toisistaan ja miksi saviteekannut ovat niin haluttuja? Syy on siinä, että useimmat savikannut muuttavat merkittävästi teen makua. Ne yleensä parantavat teen makua ja voivat parhaimmassa tapauksessa tehdä teestä paremman teen veroista. Kukapa ei haluaisi ostaa Ali Shania ja maistaa kupissaan täyteläistä Dong Dingia. Aivan kaikilla savilla ei tällaisia ominaisuuksia kuitenkaan ole ja jotkut savet ovat ylitse muiden. Kuten kuuluisa Yixing Zisha josta asiaa alempana.


Eri savet myöskin vaikuttavat teehen eri tavoin. Tämä johtuu niiden erilaisesta mineraalikoostumuksesta. Esimerkiksi rauta makeuttaa teetä ja kalsium vahvistaa teen runkoa (eng. body). Ja kuten varmaan arvaata saattaa, eri savilla on uniikit mineraalikoostumukset, jolloin ne vaikuttavat teehen monella eri tavalla. Jotkut savet myös sopivat joillekkin teeladuille paremmin samasta syystä. Esimerkiksi täyteläinen tee tuskin hyötyy savesta joka tekee teestä täyteläisempää. Sille todennäköisemmin sopii paremmin savi joka vahvistaa jälkimakua tai vaimentaa runkoa.

Yixing zisha


Yixing zisha (purppurasavi/hiekka) on Kiinan kuuluisin savi. Yixing on saanut nimensä kaupungista, josta se on kotoisin. Yixing on hyvin tunnettu myös Kiinan ulkopuolella. Monia savikannuja kutsutaan yixingeiksi, vaikka niitä ei olisi valmistettu kyseisestä savesta tai edes kyseisessä kaupungissa. Esimerkiksi Chaozhou -kannut sekoitetaan usein yixingeihin joko tarkoituksella (Chaozhou on halvempaa kuin Yixing) tai tahattomasti.

Yixing zisha ei ole varsinaisesti savea. Luonnossa yixing zisha esiintyy malmina, jota louhitaan vuorten sisuksista. Ja toisin kuin savea, yixing-teekannua ei voi valmistaa dreijaamalla. Yixing-teekannu valmistetaan nuijimalla savesta levy. Levystä leikataan paloja, nuijitaan lisää ja liimaillaan palat teekannun muotoon.


Legendan mukaan Yixing zisha oli lahja kuolemattomalta (Xian), joka mietti miten palkita vuoren rinteellä vaatimattomasti elävien ihmisten hyvätahtoisuuden ja epäitsekkyyden. Kuolematon kysyi lopulta neuvoa vuorelta, joka oli myös kiitollinen kyläläisille, jotka olivat yhtä kilttejä maalle kuin toisilleen. Vuori kertoi kuolemattomalle syvällä sisällään sijaitsevasta arvokkaasta malmista, joka on arvokkaampi kuin yksikään jalokivi ja josta voisi valmistaa mitä tahansa. 

Seuraavana päivänä kuolematon tekeytyi munkiksi ja kertoi löydöstä kyläläisille, jotka innokkaana seurasivat kuolematonta vuorelle, jonne kuolematon oli kaivanut luolan. Kuolematon meni luolaan ja tuli ulos malmin kanssa. Kuolematon neuvoi miten tehdä malmista savea ja miten muokata savesta esineitä. Tämän jälkeen kuolematon otti todellisen muotonsa, keltaisen lohikäärmeen, ja lensi pois. Vuori nimettiin kuolemattoman mukaan Huang long shaniksi eli Keltainen lohikäärme -vuoreksi (suora käännös).

Yixing zishaa on montaa eri laatua ja jokainen niistä soveltuu toiselle teelle paremmin kuin toiselle. Yixing malmit jaotellaan perinteisesti viiteen eri luokkaan värin mukaan: Zini/Zisha (lila savi), Hongni (punainen savi), Luni (vihreä savi), Heini (musta savi) ja Duanni (keltainen savi). Yixing zisha ja kategoria Zisha tarkoittavat eri asioita, vaikka niitä samalla nimellä kutsutaankin.

Jokaiseen kategoriaan kuuluu paljon savityyppejä. Yleensä yixing-kannuista kerrotaan vain minkä kategorian savesta ne on valmistettu. Tämä johtunee luultavasti siitä, että tarkemmasta savityypistä ei ole varmaa tietoa.

Muutamia savityyppejä ja mihin kategoriaan ne kuuluvat:

Zini/Zisha - Zisha, Hong Pi Long, Fu Dong Zisha, Huang Ma Ze, Jiang Po Ni, Hong Ma Ze, Di Cao Qing, Qing Shui Ni, Te Pin Zi

Hongni - Hongni, Zhuni, Shi Hong, Shi Huang, Mian Tou Ni,


Duanni - Huanglongshan Duanni, Ling Jia Chun, Valkoinen savi

Yixing-savi louhittiin loppuun 1990-luvulla ja jotkut savilaadut loppuivat kauan sitä ennen. Yixing-kannuista liikkuu valtavasti väärennöksiä ja sen vuoksi ei voi olla koskaan sata prosenttisen varma pitääkö kädesään aitoa yixing-kannua vai taitavasti tehtyä väärennöstä. Siksi Yixing-kannuja kannattaa ostaa vain ja ainoastaan luotettavasta lähteestä.

Di Cao Qing Yixing. Mustat pilkut ovat sulanutta rautaa.
Koska yixing-savi on hyvin huokoista, se tulisi parittaa raskaiden teelaatujen kanssa. Tällaisia teelaatuja ovat mm. shu puerh, iätetty sheng, yancha, heicha ja paahdettu "heavy roast" oolong. Ai miksi? Yixing huokoisena materiaalina on omiaan poistamaan teestä tuoksuja, kitkeryyttä ja tiettyjä makuja. Paritin esimerkiksi oman yixingini hiilillä paahdettujen oolongien kanssa tasoittamaan paahdon voimakasta makua. Yixing savi myös varaa erinomaisesti lämpöä huokoisuutensa vuoksi. Saven pienet ilmataskut luovat loistavan eristeen, eikä lämpö pääse helposti karkaamaan kannun sisältä.

Sanomattakin selvää, ettei jatkuva kuumuus ja makujen tasoittaminen tee hyvää esimerkiksi vihreälle teelle tai kevyille oolongeille joiden maut perustuvat kepeille tuoksuille ja kevyen, kirpeille mauille. Yixingissä haudutettuna niistä ei tuskin jää mitään jäljelle. Moni saattaa tässä kohtaa ajatella: "Mitä! Varmasti olen jossain kohtaa nähnyt vihreää oolongia haudutettavan yixingissä..." Ja siitä loistava aasinsilta polttolämpötiloihin.

Yixingit (ja muut savet) poltetaan joko matalassa (low), keski (medium) tai korkeassa (high) lämmössä. Mitä korkeampi lämpötila, sitä enemmän saven pinta muuttuu lasiksi. Joidenkin mielestä yixing säilyttää korkeassakin lämpötilassa huokoisuuttaan, toisin kuin muut savet. Halutuimmat poltot ovat luonnollisesti low ja medium, sillä huokoisimpina ne vaikuttavat eniten teen makuun.

Posliinia muistuttavat korkeapolttoiset kannut (etenkin hongni-savesta valmistetut) soveltuvat paremmin teelaaduille joilla on kevyet, kirkkaat ja kirpeät makumaailmat. Korkeapolttoiset kannut säilyttävät myös teen aromit jonka johdosta ne soveltuvat etenkin oolongeille, kuten dancongille ja gaoshanille, sekä nuorelle sheng puerhille. Siitä kiistellään, onko korkeapolttoisissa kannuissa mitään järkeä. Moni kutsuukin niitä "ylihintaiseksi posliiniksi", mutta korkeapoltolla on myös oma vakiintunut kannattajaryhmänsä etenkin oolong-harrastajien keskuudessa.

Korkeapolttoisen kannun tunnistaa helposti. Polttoa voi testata joko kilauttamalla kannua sen kannella tai pyörittämällä kantta paikoillaan kannussa. Mitä korkeampi ääni ja kellomaisempi kilahdus, sitä korkeampi poltto. Jos kannusta lähtevä ääni on matala ja lähempänä kiveä kuin kelloa, kannu on todennäköisesti matala tai medium polttoinen.

Chaozhou zhuni



Da Hong Pao Chaozhou Zhuni. DHP Zhuni on väriltään syvemmän punainen kuin 'tavallinen' Chaozhou Zhuni

Chaozhou on punaista savea, joka tulee Chaozhoun prefektuurista. Sitä kutsutaan myös Chaozhou zhuniksi (zhuni = punainen savi), jota ei tule sekoittaa yixing zhuniin. Monen mielestä Chaozhou zhuni on huokoisempaa kuin yixing. Toisin kuin yixing zisha, Chaozhou zhuni on todellinen savi ja siitä voidaan valmistaa kannuja dreijaamalla.

Chaozhou zhunilla on 6000-vuotinen historia. Tang ja Song kaudella siitä valmistettiin pääasiassa kokkaustarvikkeita. Chaozhou savi tulee Feng Huang shanilta (Phoenix mountain) eli samasta paikasta kuin dancongit. Dancongit ja Chaozhou savi koostuvat siis samoista mineraaleista, jonka vuoksi ne sopivat monien mielestä parhaiten toisilleen. Oman kokemukseni mukaan Chaozhou-teekannut sopivat oikein hyvin kaikille tummille oolongeille ja sheng puerhille.

Chaozhou savi on yleensä korkeasti poltettua, mutta siitä huolimatta hyvin huokoista. Kannut ovat perinteisesti hyvin ohuita ja melko edullisia etenkin verrattuna Yixingeihin joiden hinnoissa on 'merkkilisää'. Moni kehottaa liottamaan ohutta kannua lämpimässä vedessä ennen kuin sen ottaa käyttöön. Tällä vähennetään halkeamisen riskiä, mutta en ole koskaan nähnyt tarvetta tälle. Omat Chaozhou-kannuni ovat toki hieman normaalia paksumpia.

Da Hong Pao Chaozhou Zhuni

Chaozhou savi kuuluu kategoriaan mitä kutsun pyöristäviksi saviksi. Se poistaa teestä sivumakuja ja 'kohinaa' tehden teen päämausta voimakkaamman ja kirkkaamman. Suurin kärsijä tästä ominaisuudesta on kirpeys, joka pyöristyy pois jättäen jäljelle vain täyteläiset maut. Esimerkiksi dancong-teestä katoaa tietty paahteinen sivumaku joka usein peittää alleen teen hedelmäisiä päämakuja. Lopputuloksena on kirkas, hedelmäinen ja kukkainen maku.

Chaozhoussa tee haudutetaan perinteisesti todella voimakkaaksi suurella määrällä lehtiä ja pienellä määrällä vettä. Sitä voisi luonnehtia melkein teemailman espressoksi. Tähän haudustapaan kitkeryyttä eliminoivat chaozhou-kannut ovat erinomaisia sillä ne poistavat myös kitkeryyttä.

Jianshui Zitao



Jianshui Zitao Gaiwan kaiverruksilla.

Kuten Chaozhou Zhuni, Jianshui Zitao on myös todellinen savi. Jianshui Zitao tulee Yunnanista. Samasta paikasta mistä Puerh-teet tulevat jonka vuoksi monet käyttävät Jianshui-savea puerhin kanssa.

Jianshui-savea käytettiin alunperin erilaisten ruukkujen ja muiden tarve-esineiden valmistukseen. Siitä yhä valmistetaan erilaisia ruukkuja, jotka sopivat erinomaisesti puerh teen säilömiseen.


Jianshui-kannut tehdään paksuseinäisiksi jonka vuoksi ne soveltuvat parhaiten kuumassa haudutettaville teelaaduille. Jianshui korostaa teen omia makuja ja pyöristää suutuntumaa siksi se teoriassa sopii melkeinpä mille tahansa teelle. Poislukien tietenkin vihreän teen. Teelaadut jotka sopivat parhaiten Jianshui-savelle ovat shu puerh, sheng puerh ja musta tee.

Jianshui Zitao esiintyy kolmessa eri värissä: ruskea, musta ja valkoinen. Jianshui Zitaon värillä ei ole esteettisyyttä suurempaa merkitystä.

Jianshui Zitao on korkeapolttoista ja melko kovaa, mikä mahdollistaa erilaiset kaiverrukset ja upotukset. Tyypillistä on myös pinnan kiillottaminen peilimäisen kirkkaaksi.

Jianshui Zitao ruukku upotuksilla


Qinzhou Nixing



Nixing savi muistuttaa paljon Jianshui Zitaota. Nixing-kannujen seinämät ovat paksut, mutta hengittävät jolloin ilma kiertää enemmän kuin esimerkiksi Jianshui-teekannuissa. Tämän vuoksi Nixing soveltuu paremmin kevyemmille teelaaduille. Nixing-savi soveltuu kuitenkin lähes kaikkille teelaaduille. Monet parittavat Nixinginsä erilaisten oolongien ja heichan kanssa.

Nixing tulee Qinzhousta, Guangxista ja siitä on valmistettu keramiikkaa ainakin 1300 vuotta. Kuten Jianshui Zitaostaja Chaozhou Zhunista, Nixing-savesta tehtiin alunperin kaikenlaisia tarve-esineitä aina padoista ruukkuihin ja teekannuihin.

Nixing-savi valmistetaan Qinjiang-joen savesta, jota kerätään itäisiltä- ja läntisiltä-joentörmiltä ja sekoitetaan yhdeksi saveksi. Ennen sekoitusta itäiseltä puolelta kerätty savi säilötään märkänä ja läntisen puolen savi jätetään ulos sään armoille jopa kuudeksi kuukaudeksi. Kuivannut läntinen savi murskataan ja sekoitetaan itäisen saven kanssa Nixing-saveksi.

Väriltään Nixing-savi on yleensä ruskeaa vaihtelevalla määrällä mustaa. Musta väri tulee poltosta ja se muodostaa kullekin kannulle uniikin kuosin. Kuten Jianshui-savea, myös Nixing-savea voidaan kaivertaa.

--
Listasta puuttuu vielä jotain harvinaisempia savilaatuja kuten Anfu ja Shantou sillä niistä ei valitettavasti ole juurikaan tietoa tarjolla. Toivottavasti kuitenkin piditte ja onnistuin vastaamaan edes joihinkin kysymyksiin koskien saviteekannuja.

Savien värityksiä


Pohjan leimat kertovat yleensä valmistajan, joskus myös sen, mistä savesta kannu on tehty. Leimoja on yleensä pohjassa, kahvassa ja kannen alla.

3 kommenttia:

  1. Vau mikä postaus! Mistä olet kaiken tämän tiedon kerännyt ja ennen kaikkea: mistä nämä kaikki kannut? :) Tuleeko mahdollisesti jossain vaiheessa juttua kannuista, jotka sopii vihreälle, valkoiselle tai keltaiselle teelle vai kannattaako niitä edes hauduttaa savikannussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieto perustuu pääosin omaan kokemukseen, mutta myös toisten harrastajien mielipiteisiin ja lukuisiin artikkeleihin aiheesta. Esimerkkeinä voin antaa mm. Kyarazen ja Global Tea Hut joista löytyy ensiluokkaista tietoa pääasiassa Yixingeistä. Tarinalle tulee jatkoa jossa kerron japanilaisista savista, jotka soveltuvat pääasiassa juuri vihreälle teelle ja miksei myös valkoiselle teelle. Ennakkoon voin antaa tärpin, että esimerkiksi Kobiwako, Shudei ja Banko savet soveltuvat vihreille teelaaduille (etenkin senchalle) erinomaisesti.

      Poista
    2. Ja tosiaan. Osa kannuista on 'kirpparikamaa', jotka olen ostanut toiselta harrastajalta ja osa on tilattu suoraan nettiteekaupoista. ^^

      Poista